— Personal Training —
Tutustu salillamme työskenteleviin Personal Trainerihin. On tyypillistä, että jokainen ohjaaja laatii asiakkaille henkilökohtaisen palvelupaketin lähtökohtien, tavoitteiden ja resurssien mukaan. Ole siis rohkeasti yhteydessä ohjaajiin.
Sari Saarelainen

"Valmentautuminen ei ole orjallista työtä vaan säännöllistä elämänrytmiä."
Tiivistettynä valmentajafilosofiani ydinkohdat. Valmennukseni tärkein asia on opettaa säännöllinen elämänrytmi ja auttaa urheilijaa tai liikkujaa löytämään liikunnasta elämäntapa. Valmennukseni 4 arvopohjaa ovat ILO, KUNNIOITUS, VAPAUS, LAATU.
Olen toiminut kilpaurheilun parissa vuodesta 1991 ensin kansallisessa sarjassa ja myöhemmin kansainvälisessä tourissa. Ammattilaisena olen polkenut vuodesta 2000 ja työskentelen edelleen ammattilaistiimini Cogeas Mettlerin parissa. Valmentamisen aloitin vuonna 2005 ensin kuntosaliohjaajana ja sittemmin kouluttauduin personal traineriksi vuonna 2007. Perustin Let`s Go Centeriin pyöräilyklinikan ja vuodesta 2013 olen tehnyt sitä kautta pyöräilyvalmennuksia sekä kuntotestauksia. Valmistuin Pajulahden Urheiluopistossa urheiluvalmentajaksi joulukuussa 2021 ja Kolmen Kampuksen Urheiluopistosta Valmennuksen erikoisammattitutkinnosta keväällä 2023. Erikoistumisalani on pyöräily ja triathlon ja valmennusalana aikuisten valmennus. Valmentajana haluan jatkuvasti kehittää ja päivittää osaamistani ja pitää tieto-taito ajantasaisena.
Valmennan elämäntapamuutoksia etsiviä aina urheilukouluun pyrkiviin asti, kuin myös lajiharrastuksen aloittavista aina kansainvälisiin urheilukilpailuihin tähtääviin saakka.
Ole rohkeasti yhteyttä, olen kokenut valmentaja elämän eri liikuntavaiheissa! sari.saarelainen@letsgocenter.fi