Let`s Go Center Oy on liikuntapalveluyritys, joka toimii Vantaan Rajatorpassa.
Me toimimme ihmisiltä ihmisille–periaatteella. Siksi etsimme Let`s
Go Center-yrittäjiksi reippaita, liikunnallisia sekä ennen kaikkea
palveluhenkisiä ihmisiä. Me annamme tukea liiketoiminnan pystyttämiseen
ja kehittämiseen tarjoamalla apua konsultointiin, markkinointiin, ja
koulutuksen.
Menestyvä Let´s Go Center-yrittäjä haluaa toimia lähellä asiakasta
ja osallistua itse asiakaspalveluun ja on valmis tekemään töitä asiakkaiden
viihtyvyyden puolesta. Aikaisempaa kokemusta yrittäjyydestä ei
välttämättä tarvitse olla. Sen sijaan alan tuntemus ja
mahdollinen koulutus on eduksi. Halu oppia uutta sekä sisäinen
yrittäjyys ovat avainsanoja.
Uuden yrittäjän persoona on tärkeä. Hänen tulee
olla yhteistyöhaluinen ja elämänmyönteinen ihminen, joka
haluaa tehdä kaikkensa oman pisteensä ja koko ketjun menestymisen
eteen. Let´s Go Center-yrittäjän tulee sitoutua ketjutoimintaan
ja myös toteuttaa sitä.
Toiminnan käynnistäminen vaatii myös investointeja. Let´s
Go Center- liikuntakeskukseen tarvittavat investoinnit on pyritty pitämään
niin alhaisina kuin mahdollista, jotta useimmille yrittäjäksi haluavilla
olisi siihen mahdollisuus.
Liikepaikan löydyttyä Let`s Go Center suunnittelee liikepaikan
ja valvoo sen rakentamisen. Käytännössä uusi yrittäjä on
koulutuksessa pistettä rakennettaessa.
Ketjumme yrittäjät saavat tukea koko yrittäjyyden ajan.
Ota yhteyttä:
Eeva-Liisa Saarelainen
Nuijatie 2A
01650 Vantaa
050-5261202
sari.saarelainen@letsgocenter.fi